Ajokortit

20160704_125523
Auton kyydissä

Maanantaina teimme reissun lähimpään kaupunkiin Kainantuun. Aamulla ensiksi hyppäsimme ”paikallisbussin” eli PMV:n kyytiin. Käytännössä se on pieni rekka-auto ja ihmiset istuvat sen lavalla. Menomatkalla auto oli ihan täynnä ja lapset pääsivät paikallisten tätien syliin istumaan.

20160704_101423
Odottelua poliisiaseman edessä

Reissun päätarkoitus oli hakea meille paikalliset ajokortit. Menimme sitä varten ensiksi poliisiasemalle. Emme tarkkaan tienneet missä poliisiasema on ja kysyimme yhdeltä mieheltä tietä sinne. Hän sattuikin olemaan poliisi ja auttoi meidät perille ja oikealle luukulle. Odotimme hetken aikaa omaa vuoroa ja pääsimme tiskille.

Kun pääsimme sisälle, selvisi ettei tarvittavia hakemuspapereita ollut kuin yksi. Poliisi pyysi hakemaan kaksi kopiota meille kirjakaupasta. Jukka lähti hakemaan kopioita, ettei meidän tarvitsisi tehdä uutta reissua ajokorttien takia kaupunkiin. Pian Jukan lähdettyä poliisi kuitenkin löysi toisesta laatikosta vanhoja papereita ja alkoi täyttämään sitä minulle. Jukka tuli hetken päästä takaisin uusien kopioiden kanssa. Minä sain syntymäpaikaksi Liberi, mutta muuten tiedot näytti oikeilta 😉

20160704_104808
Papereiden täyttämistä toimistossa

Papereiden täyttämisen jälkeen siirryimme toiseen rakennukseen maksamaan ja hakemaan varsinaiset kortit. Yhdelle luukulle maksettiin ja toisessa kopissa meille tulostettiin kortit. Kaikki sujui suht näppärästi, vaikka aikaa kaikkine odotteluineen meni reilu tunti.

Ajokorttien lisäksi teimme vähän ostoksia kaupungissa ja kävimme syömässä välipalaa.

20160704_105100
Toiseen rakennukseen menossa maksamaan ja hakemaan varsinaiset kortit.

 

20160704_110303
Maksuluukku

 

Kaisa

Kommentit:

Mummo ja ukki - 07.07.2016
Morjesta täältä " liberistä." Ihania kuvia , varsinkin tuo kuva, missä lapset istuvat odottelemassa posliisiaseman edessä. Ilmeet näyttävät siltä, että ei vois pahemmin kiinnostaa tää juttu. ( suurensin kuvan)Onko teillä auto käytössä? Nopeastihan olette saaneet ajokortit. Onko tämä kaupunki kaukana Ukarumpasta. Sylin täydeltä terveisiä ja halauksia teille kaikille! Siunauksin mummo ja ukki

Kaisa - 07.07.2016
Ei meillä oo omaa autoa. Ukarumpassa on niin lyhyet välimatkat, että liikkuminen onnistuu kävellen. Ajokortti on hyvä olla, jos tulee tilanteita että tarvii ajaa jonnekkin. Auton saa lainattua täältä. Ne otti tiedot suomalaisesta ajokortista ja tekivät siitä papualaisen version. Lapset ei ollut kovin innostuneita odottelemaan. Kainantu on lähin kaupunki täältä, noin 20 minuutin ajomatkan päässä.

Eeva - 09.07.2016
Ihana nähdä teitä kuvassa. Lennikin jo niin pitkä poika! Olette mielessäni ja rukouksissani päittäin. Rakkaat terveiset Leppävirralta.



Kommentti julkaistaan hyväksymisen jälkeen

3 thoughts on “Ajokortit”

  1. Morjesta täältä ” liberistä.” Ihania kuvia , varsinkin tuo kuva, missä lapset istuvat odottelemassa posliisiaseman edessä. Ilmeet näyttävät siltä, että ei vois pahemmin kiinnostaa tää juttu. ( suurensin kuvan)Onko teillä auto käytössä? Nopeastihan olette saaneet ajokortit. Onko tämä kaupunki kaukana Ukarumpasta. Sylin täydeltä terveisiä ja halauksia teille kaikille! Siunauksin mummo ja ukki

  2. Ei meillä oo omaa autoa. Ukarumpassa on niin lyhyet välimatkat, että liikkuminen onnistuu kävellen. Ajokortti on hyvä olla, jos tulee tilanteita että tarvii ajaa jonnekkin. Auton saa lainattua täältä. Ne otti tiedot suomalaisesta ajokortista ja tekivät siitä papualaisen version. Lapset ei ollut kovin innostuneita odottelemaan. Kainantu on lähin kaupunki täältä, noin 20 minuutin ajomatkan päässä.

  3. Ihana nähdä teitä kuvassa. Lennikin jo niin pitkä poika! Olette mielessäni ja rukouksissani päittäin. Rakkaat terveiset Leppävirralta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.