Ajokorttia hakemassa

Viime viikolla kävimme vihdoinkin uusimassa vanhentuneet ajokortit. Yritimme sitä jo heti alkupäivinä, kun olimme palanneet Papualle, mutta silloin ajokortti toimisto oli kiinni. Silloin oli jotkut vaalit ja työntekijät laskivat ääniä. Viime viikolla teimme uuden reissun kaupunkiin. Olimme toimistossa aamulla yhdeksän jälkeen ja ovet olivat auki, mutta työntekijä ei ollut paikalla. Toiselta luukulta löysimme työntekijän, joka sanoi että ajokorttitoimiston piti aueta jo kahdeksalta, mutta työntekijä ei ole vielä tullut paikalle. Lähdimme sitten tekemään ostokset, joita olimme suunnitelleet samalle reissulle. Palasimme tunnin päästä takaisin poliisiasemalle ja tällä kertaa virkailija oli paikalla. Uusiminen ei vienyt onneksi paljoa aikaa ja nyt saamme taas ajaa autoa. Tosin meillä ei ole omaa autoa, joten kovin usein autolla ei tule liikuttua.

Samalla reissulla kävin myös rekisteröimässä puheliliittymän ja puhelinkin toimii hieman paremmin.

 

Kommentit:

Eevi - 16.09.2019
Saitteko ajokortin?

Jukka - 17.09.2019
Toisella yrittämällä saatiin.



Kommentti julkaistaan hyväksymisen jälkeen

2 thoughts on “Ajokorttia hakemassa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.