Sadeharjuilla

Joskus ohjelmistotyö voi olla muutakin, kuin toimistossa tietokoneella työskentelyä. Elokuun lopulla olin mukana lähetyslennolla Papua-Uuden-Guinean pohjoisrannikolla. Tarkoituksena oli nähdä mitä lentäjän työpäivään kuuluu. Sain nähdä hieman miten kehittämistäni ohjelmista on heille hyötyä ja mitä asioita olisi mukava saada tulevaisuudessa kehitettyä helpommiksi.

Matkan tarkoitus oli palvella alueen raamatunkäännösprojekteja. Veimme yhden amerikkalaisen raamatunkääntäjän kylään, kuljetimme kymmenisen paikallista raamatunkääntäjää kurssille Wewakin kaupunkiin eri kylistä. Lento kylistä kaupunkiin kesti noin 15 minuuttia, mutta kävellen tai autolla matka olisi kestänyt vähintään yhden päivän.

Lentämisen ohella sain nauttia tämän maan kauniista maisemista, joita on usein vaikea saada kuviin. Alla on myös muutama maisemakuva, jotka tällä kertaa tuntui onnistuvan kohtalaisen hyvin.

Olimme kesä-heinäkuussa kuukauden Suomessa. Kuukausi vierähti todella nopeasti ystäviä ja perhettä tavatessa. Sää Suomessa oli kohtalainen ja muutama kesäinenkin päivä vietettiin. Emme välittäneet säästä paljoa, kun ajattelimme, että täällä Papua-Uudessa-Guineassa on normaalisti lähes joka päivä aurinkoista, joskin sadettakin on hieman joka päivä.

Nyt kuitenkin paluumme jälkeen täällä on lähes jatkuvasti ollut sateista ja pilvistä. Oudointa asiassa on se, että normaalisti Suomen kesäkuukausina täällä on kuivaa, eikä juuri ollenkaan sadetta.
Eikä sateessa ja kylmässä muuten mitään vikaa ole, mutta kun:
– On kylmä, eikä talossa ole lämmitystä. Seinät eivät juurikaan eristä, ja ulko- ja sisälämpötilojen ero on suurimmillaan noin 2 astetta.
– Aurinkopaneeleilla lämmitettävä kuumavesi ei lämpene ilman aurinkoa. Onneksi meidän tankissa on vastus, jolla saamme edes välillä lämmitettyä suihkuun vettä, joskin kalliilla.
– Pyykin kuivatus on mahdotonta. Kahden viikon aikana on ollut ehkä kolme päivää, jolloin pyykki on kuivanut. Aamuisin ei ole ollut aurinkoista, joten aurinkoiset päivät on täytynyt arvata. Iltapäivällä pyykin täytyykin olla jo kuivaa.
– Asiat homehtuu. Normaalisti täällä Ukarumpassa ei ole jatkuvaa kosteutta jolloin kaikki, seinistä komeroihin, ehtii välillä kuivua.

Ei sovi silti liikaa valittaa. Kaksi vuotta sitten täällä oli vajaan vuoden mittainen kuiva jakso, jolloin vesi loppui niin taloista, joista, kuin kasveiltakin. Silloin oli vielä vaikeampaa pestä pyykkiä, käydä suihkussa tai huuhdella vessaa. Eikä tuoretta ruokaakaan ollut saatavilla.

-Jukka

Ps. Meillä on taas uusi koiranpentu, joka toi mieleen suomalaisen sanan ”koiranilma”. Miksi huono sadesää on koiranilma? Eihän koira tykkää yhtään kastua, eikä välitä kylmästäkään.

Täällä on paljon pienen pieniä muurahaisia, jotka saattavat tehdä pesän mihin tahansa. Muurahaiset ovat monta kertaa pienempiä kuin Suomen pienet muurahaiset. Onneksi muurahaiset eivät ole olleet kovin suuri ongelma meidän talossa, mutta välillä huomaamme niitä lähinnä keittiössä. Meillä on Ukarumpan sisällä käytössä lankapuhelimet ja ne on ihan kätevät täällä. Yhtenä päivänä soitin puhelun ja huomasin, että pari muurahaista käveli kädellä. Hetken päästä tajusin, että muurahaiset tulevat puhelimen sisältä. Aloin ravistella puhelinta ja niitä tuli lisää. Lopulta Jukka avasi puhelimen ja sen sisälle muurahaiset olivat tehneet pesän.

Kaisa

Ukarumpa on ensisijaisesti rakennettu tukemaan maassa tehtävää raamatunkäännöstyötä. Yksi Ukarumpan tärkeistä paikoista on Training Centre eli suomeksi ”koulutus keskus”, jossa järjestetään erilaisia kursseja paikallisille raamatunkääntäjille. Lähes ympäri vuoden siellä on menossa jokin kurssi. Kurssit sisältävät esim. itse kirjallisen työn tuottamiseen koulutusta, teologiaa, raamatun opettamiseen liittyvää koulutusta, tietokoneen ja raamatunkäännöstyössä käytettävien ohjelmiin liittyviä kursseja jnejne.

Viime viikolla osallistuimme yhden kurssin aloitus illalliselle. Keskuksessa alkoi kaksi kurssia, jotka käsittelevät vanhaa testamenttia.

Kaisa

Olemme joskus aiemminkin jo kertoneet tien päällä matkustamisesta täällä sekä sen haasteista. Suomessa pitkät matkat voivat olla rauhallisia ja rentouttaviakin,mutta täällä matkustaminen on ihan kaikkea muuta kuin rentouttavaa. Jos on vaivautunut autolla ajamaan johonkin lomalle, niin jo tulomatkan aikana lomalla saatu lepo on kadonnut, koska ajaminen on usein stressaavaa ja vaatii erityistä tarkkaavaisuutta. Matkustaminen autolla vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä. Tiet ovat täynnä kuoppia! Sadekausi tuo myös oman haasteen, koska monet kohdat hiekkateillä ovat kirjaimellisesti silloin mutavelliä ja niistä ei ilman nelivetoa pääse mihinkään. Usein joet tulvivat ja pahimmista kohdista ei tiedä mihin auto osuu, kun ylittää tulvapaikkaa.

Muutama viikko sitten teimme reissun Laen kaupunkiin, johon on matkaa Ukarumpasta reilu 200 kilometriä. Menomatkalla aikaa kului noin neljä tuntia, mutta tulomatkaan meni viisi tuntia. Ostimme Laesta uuden allaskaapin vessaan, koska vanha oli vuotava ja homehtunut. Vanha käsien pesuallas oli rikki ja vesi pääsi valumaan kaapin sisään.

Toimme siis Laesta kaapin ja posliinisen käsien pesualtaan, sen vuoksi jouduimme ajamaan jokaisen kuopan vielä varovaisemmin ja hitaammin, ettemme riko kyydissä olevaa allasta. Saimme altaan ehjänä perille, joten varovaisuus kannatti. Vasta kotona meille selvisi, ettei posliniialtaan ympärillä ollut mitään styroksia tai muita pehmusteita, vain pelkkä pahvilaatikko. Joten se paukkui lava-auton lavaa vasten. Lähdetyämme matkaan ajattelimme, että pakko siinä on jotain pehmustetta olla, emmekä jaksaneet tarkistaa asiaa.

Usein tiet kulkevat vuoristossa ja siellä ajaminen vaatii erityistä varovaisuutta, koska tiet ovat kapeat ja vastaan saattaa tulla autoja. Usein reunoilla ei ole kaiteita vain jyrkkä rotko. Joissakin kohden on auton raatoja muistutuksena siitä mitä tapahtuu, jos auton hallinta lipsahtaa. Tässä kuvia hieman teistä ja matkalla vastassa olevista haasteista ja hidasteista.

Autoilussa parasta on huikeat maisemat! En ole missään nähnyt niin hienoja ja kauniita vuoristoja kuin täällä, valitettavasti kuvissa tuo kauneus ei pääse niin hyvin esille.

Kaisa

Viime sunnuntaina kävimme läheisen kylän kirkossa palmusunnuntain jumalanpalveluksessa. Alla muutama kuva kirkkomatkasta. Yleensä käymme Ukarumpassa kirkossa, missä kokoontuu ulkomaalaisia ja papualaisia eri kirkkokunnista yhdessä viettämään jumalanpalvelusta. Lapsille kyliin tehtävät kirkkomatkat ovat hieman väsyttäviä, koska niihin täytyy kävellä melko pitkä matka. Kuulimme, että kirkko alkaa yhdeksältä, mutta lopulta odottelimme tunnin verran ulkona ennen jumalanpalveluksen alkua. Monesti täällä tapahtumat alkaa sitten kun ihmisiä on tarpeeksi paikalla ja sama koskee myös bussien lähtemisessä. Täällä kirkot ovat hyvin erilaisia, jotkut ovat hienoja, isoja rakennuksia, osa vanhoja bambumajoja tai isompia bambusta tehtyjä rakennuksia ja osa seurakunnista kokoontuu ulkona. Kerran olen ollut keskellä vuoria pienen seurakunnan jumalanpalveluksessa, joka kokoontui ulkona. Se oli kyllä hieno ja vaikuttava kokemus.

Hyvää ja siunattua pääsiäisen aikaa kaikille blogimme lukijoille!

Kaisa