Ukarumpassa

Pääsimme viikko sitten perille Ukarumpaan. Olemme täällä ensimmäiset kaksi viikkoa karanteenissa. Pihalle on vedetty huomionauhat, joita emme saa ylittää, eikä kukaan saa tulla sen lähemmäksi meitä. Meille oli karanteenin ajaksi täytetty jääkaappi valmiiksi ja meidän ystävät olivat tehneet pakastimeen valmiita ruokia, ettei ensimmäisinä päivinä tarvitse alkaa kokkailemaan. Olemme kiitollisia, että meistä tulijoista pidetään hyvää huolta.

Ensimmäiset päivät toivuimme aikaeron ja matkan aiheuttamasta väsymyksestä, mutta nyt alkaa olla jo normaali rytmi arjessa. Olemme myös purkaneet matkalaukkuja ja varastosta laatikoita, ja vähitellen tavarat ovat löytäneet paikoilleen ja alkaa tuntua taas että olemme kotona.

Olemme tehneet myös pieniä projekteja, joita olemme aiemmin miettineet. Jukka laittoi tiskipöydän yläpuolelle valot, että illallakin näkee tiskata. Ostimme Suomesta keittiöön seinälle ruuvattavat tiskien kuivaustelineet, koska täältä saatavat telineet ovat ihan onnettoman pieniä ja epäkäytännöllisiä. Nyt meillä on avonainen astiankuivauskaappi seinällä ja pöytätilaa lisää keittiössä. Ostin myös Suomesta harmaata verhoilukangasta ja ompelin punaisiin sohviin uudet päälliset, niin on kaikki sohvat suunnilleen samaa väriä.

Meidän kadonnut matkalaukkukin on saapunut maahan ja ilmeisesti tänään pitäisi olla Ukarumpassa, toivottavasti kuljettavat sen pian meille kotiin asti. Siellä on nimittäin osa meidän ruisleivistä, joita tänne toimme. Voi olla, että ne on jo menneet pilalle, jos ei ole, niin syödään vähän rapsakampaa leipää.

Kaisa

Kommentit:

Eira Turunen - 28.01.2021
Kiitos Kaisa kuulumisista! Oli ilo lukea , että olette nyt turvallisesti perillä Teitä, elämäänne ja työtänne siellä siunaten! Terveisin Eira ja Matti

Eevi - 28.01.2021
Vai karsinaan teidät on laitettu. Avarampia laitumia odotellessa, teitä rukouksin muistamme.

Manu Pitkännen - 28.01.2021
Kiitos Herralle - olette turvallisesti "kotona"! Taivaan Isän Siunaamaa työkautta ja lapsille iloa koulunkin parissa! Rukousterveisn Manu ja Raija

Pia Sahi - 02.02.2021
Terveiset lumisesta Kuopiosta! Pakkasta on -17 mutta aurinkoinen päivä saatiin tännekin! Ihana kuulla että olette päässeet hyvin perille ja saatte laskeutumisajan karanteenin myötä. Levollista paluuta työhö ja kouluun ja kaikkeen arkeen! Teitä täältä siunaten ja muistaen Puijon srk/Pia



Vastaa käyttäjälle Eira Turunen Peruuta vastaus

Kommentti julkaistaan hyväksymisen jälkeen

4 thoughts on “Ukarumpassa”

  1. Kiitos Kaisa kuulumisista! Oli ilo lukea , että olette nyt turvallisesti perillä
    Teitä, elämäänne ja työtänne siellä siunaten!

    Terveisin
    Eira ja Matti

  2. Vai karsinaan teidät on laitettu. Avarampia laitumia odotellessa, teitä rukouksin muistamme.

  3. Kiitos Herralle – olette turvallisesti “kotona”!
    Taivaan Isän Siunaamaa työkautta ja lapsille iloa koulunkin parissa!
    Rukousterveisn Manu ja Raija

  4. Terveiset lumisesta Kuopiosta! Pakkasta on -17 mutta aurinkoinen päivä saatiin tännekin! Ihana kuulla että olette päässeet hyvin perille ja saatte laskeutumisajan karanteenin myötä. Levollista paluuta työhö ja kouluun ja kaikkeen arkeen! Teitä täältä siunaten ja muistaen Puijon srk/Pia

Vastaa käyttäjälle Eira Turunen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.